keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Hyvästi Ykä


"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle."


Ykä 17.01.2010 - 10.01.2017




lauantai 7. tammikuuta 2017

Koskaan ei tiedä

Vuoden ensimmäinen viikko kohta takana. Mä en ole kirjoittanut hetkeen mitään, kun tuntuu että en ole oikein osannut jäsennellä ajatuksiani mitenkään järkevästi. Talvi on tähän mennessä ollut yhtä surkeaa tarpomista milloin vesisateessa ja kurassa, milloin liukastelua peilijäätiköllä. Tämän viikon aikana ollaan vihdoin saatu Oikea Talvi lumen ja pakkasen kera, josta olen tällä hetkellä todella onnellinen, siitäkin huolimatta että parin päivän kovempien pakkasten aikana esimerkiksi rakas autoni ei suvainnut liikahtaa katoksestaan yhtään minnekään.

Olen onnellinen siksi, että tämä sää on hyvä Ykälle. Joulun aikoihin rupesi elämä olemaan todella haastavaa, kylmät, koleat ja liukkaat kelit vaikeuttavat sen verran Ykän liikkumista ja kipeyttävät suuren valkoisen ystäväni. Heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen tehtiin aika kattava päivitys Ykän tilanteeseen eläinlääkärin vastaanotolla, mm. kuvaamalla koko koira uusiksi. Tulokset olivat odotetusti karmaisevat, mutta eivät yllättävät, eihän Ykän tilanne voi paremmaksi mennäkään, huononee vain. Sydän oli kuitenkin pysynyt ennallaan, jos jotain positiivista haluaa ajatella. Vielä me päivitettiin lääkitys kuntoon, ja vielä saatiin Ykä kotiin. Tämä oli taas yksi näistä muistutuksista, että pitää olla kiitollinen ja onnellinen jokaisesta yhteisestä päivästä ja onnenhetkestä, koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen. Kuitenkin vaikka Ykä on nyt uudella lääkityksellä ja pakkassäillä iloinen ja hyväntuulinen sekä halukas iloisille metsälenkeille, tiedän että enää kovin pitkään en saa suurta ystävääni pitää luonani. Toivon vaan että osaan tehdä oikean päätöksen oikeaan aikaan, niin vaikeaa kuin se onkin, ja niin paljon kun se minuun sattuukin. Nostaessaan pennun mukaansa pentulaatikosta lupaa sanattomasti niin monta asiaa sille rakkaalle pienelle, ja minulla on se lupauksista suurin vielä lunastamatta. Mutta ihan vielä ei ole aika, nautitaan yhteisestä arjesta, iloisista metsälenkeistä ja reimukkaista nosework-treeneistä vielä kun voidaan, eletään ne täydestä sydämestä, yhdessä.

Ykä  pakkasessa 3.1.2017


Otsikkoon palatakseni, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä murheita on edessä. Pätkäkin nimittäin säikäytti minut reippaasti toissailtana. Oli melkoisesti pakkasta (-24) kun lähdimme työpäiväni jälkeen yhdessä hihnakävelylle, kaikki neljä. Puin koirille takit päälle ja itseni eskimoksi, ja eikun ulkoilemaan. Vajaa puoli tuntia riitti ja kun tultiin sisälle, katsoin että Pätkän kuonolla menevän valkoisen piirron alaosa helotti ihan punaisena. Taisin todeta ihan ääneenkin itselleni että voi hitto, saiko se noin kylmää tuolla... Kunnes vähitellen illan mittaan koko kuono alkoi turvota, ja Pätkän etujalkoihin sekä oikeaan kylkeen nousi patteja ja koko koira hilseili todella voimakkaasti. Pätkä alkoi raapia, ravistella ja heittäytyä rajusti maahan pyörimään.
Muutaman tunnin päästä Pätkä oli pelokas pentu, joka surullisena etsi helpotusta kurjaan oloonsa menemällä keittiön pöydän alle ja vessan suihkunurkkaan verhon taakse piiloon. Pakkasmittari näytti -26, autoni ei yrittänytkään käynnistyä, seuraavana päivänä olisi loppiaispyhä ja päivystävä eläinlääkäri käski vaan seurata, ja arvaili samaa kuin minäkin, allerginen reaktio. Käski antaa kyytabletteja, vaan eihän mulla tietenkään sellaisia sattunut kaapissa olemaan, huonosti yhdentoista jälkeen illalla pyhää vasten niitä mistään näillä leveysasteilla edes saa. Myös Vinski ja Ykä rapsuttelivat illalla paljon, mutta se lakkasi vähitellen. Muita oireita niillä ei ollut, mutta ne ovatkin paljon isompia.

Valvoin koko yön Pätkän kanssa ja koitin saada pelokasta ja huonovointista pentua rauhoittumaanedes hetkeksi. Tuntui että se reppana pakeni kurjaa oloaan, mutta lopulta joskus vähän ennen seitsemää aamulla sain sen rauhoittumaan nukkumaan, ressu olikin ihan poikki ja niin minäkin. Loppiaisaamuna soitin ystävälleni Marikalle, josko hän voisi kuskata minut apteekkiin hakemaan kyytabletteja, kun päivystäjä edelleen käski seurata koiraa. Marikalla sattui olemaan kuitenkin kotona kyypakkaus ja kävelin sen häneltä hakemaan kun asutaan lähekkäin. Autoni ei edelleenkään suostunut inahtamaankaan, pakkasmittari näytti -25. Sain eläinlääkäriltä annostusohjeen kyytabletteihin ja annoin ne Pätkälle, ja niiden voimalla reilussa tunnissa kutina rauhoittui. Pahkurat olivat itsekseen laskeneet jo hiukan, ja kortisoni taltutti loputkin. Pätkä oli ihan umpiväsynyt ja nukahti heti uudelleen kun kutina hellitti, ja nukkuikin oikeastaan koko eilisen päivän.

Tänä aamuna minut herätti onneksi iloinen ja reipas pentu jossa ei ollut turvotuksesta tai kurjasta olosta tietoakaan ja pakkanenkin oli laskenut pariin asteeseen, joten aamun vietimmekin ulkoillen. Lenkillä poikettiin tyhjässä koirapuistossa ottamassa muutamat kuvat hienot uudet (Vinskillä ja Pätkällä) ulkoilutakit päällä. Kuvat ovat tästä alaspäin puhelinlaatua, koittakaa kestää.


Koskaan ei selvinnyt että mistä moinen allerginen reaktio sitten Pätkälle tuli, sillä se ei minun tietääkseni ollut syönyt mitään kummallista. Aamulla se oli syönyt omaa ruokaansa (Maukas Into)  ja yksinollessaan se oli napostellut possunkorvaa, joita se syö monta kertaa viikossa. Ulkoilun aikana annoin koirille kyllä uusia, kokeiluun ostamiani nameja (Let's Bite Mobility) mutta nekin sisältävät kanaa, riisiä ja lohiöljyä, nestemäistä tärkkelystä ja minimaalisesti jotain yrttiä ja muuta pientä. Pätkä söi noita nameja kaksi, samoin Vinski ja Ykä. Nyt ihmettelen että tulivatko oireet oikeasti noista nameista (aika hurjat oireet todella pienestä määrästä jos todella johtui niistä) tai sitten Pätkä (ja isot pojat, nekin raaputtelivat illalla reippaasti, etenkin Vinski?) on ulkoilun aikana syönyt huomaamattani jotain josta oireet tulivat. Naapurin mummo kuskaa ulos ruuanjämiä kuulemma "linnuille ja oraville" eli sekin olisi mahdollista että ovat sellaista napanneet suuhunsa huomaamatta, vaikka koitan aina välttää etteivät söisi ulkoa mitään (mutta mulla on kolme koiraa ja vain kaksi silmää). Ehkä joku mauste olisi voinut aiheuttaa oireet? En tiedä. Ja tämä vaivaa mieltä, sillä nyt kun en tiedä mistä oireet tulivat, enkä siten myöskään voi niiden uudelleensyntymistä vältää, joka on aika pelottava ajatus. Mutta toivotaan ettei vaiva koskaan uusisi, vaan jäisi ikuiseksi arvoitukseksi!



Mun rakas Ryhmä Hau <3