Palikat kohdillaan

Reilu viikko sitten startattiin Vinskin kanssa ekaa kertaa aksakisoissa tämän vuoden puolella. Ja nyt meillä vihdoin oli ne kuuluisat palikat kohdillaan! Mä olin sopivasti keskittynyt ja Vinski oli kuulolla paremmin kuin koskaan - kontaktit onnistuivat, yhteistyö ja ohjaus toimi ja niin vaan tehtiin tuplanolla agiradoilta! Eli vihdoin, valtavan uurastuksen, treenaamisen ja ties miten monen epäonnistumisen jälkeen saatiin paketti pysymään kasassa, napattiin ne meidän puuttuvat agiluvat ja sertin myötä saatiin menolippu kakkosiin. Eikä sijoituksetkaan olleet huonoja, molemmilla radoilla sijoituttiin kakkosiksi, ja tuloksena oli lopulta 2/23 ja 2/22.

Koska olin ilmoittanut kolmelle radalle, niin pakkohan se oli sitten käydä myös kakkoset korkkaamassa iltapäivällä, tuloksena tosi hyvä hylly, jossa niinikään kontaktit toimivat hienosti! Me taidettiin molemmat olla vähän väsyneitä tosi pitkän päivän jälkeen ja mä sitten päästin Vinskin vähän liian pitkälle sillä lopputulemalla että se tuli yhdestä hypystä ohi ja nappasi seuraavan putken pään siinä samassa lennossa. Ei haitannut, sen verran tyytyväinen ja yhtä hymyä meikäläinen oli!

Tottakai onnistuminen tuntuu aina hyvältä, mutta ihan erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun oikeasti takana on pitkä epäonnistumisten sarja ja valtavasti työtä ja treeniä. Ilokseni huomasin että myös seurakaverit myötäelivät mahtavasti meidän onnistumisessa, ja siitäkös tuli vielä entistäkin parempi mieli. Ihan mahtavat kisat meillä siis!

Hyvää mieltä nostatti vielä lisää se, että tuomari Markku Kaukinen vielä palkintojenjaossa onnitteli aidosti ja lämpimästi, ja kehui vieläpä että on kiva nähdä noinkin ison koiran pystyvän noin hyviin käännöksiin ja hyviin aikoihin. Kyllä lämmitti mieltä. :)  

Kisojen jälkeen Vinski oli kyllä selvästi väsynyt, mikä ei sinänsä ole ihme, meillä oli tosi pitkä päivä. Oli kuitenkin myös haikeaa huomata että kyllä vaan kisakaverini vanhenee, ei siinä auta mikään, ja tämä saikin pohtimaan jälleen samaa kysymystä, että jätetäänköhän me aksat nyt kuitekin nuoremmille. Väsyneen koiran näkeminen on nimittäin melko herättävää jos kaverina on tuollainen  adhd-duracell  kuin Vinski, jota näkee todella harvoin oikeasti väsyneenä. Tietenkin nyt kun saatiin paketti toimimaan, olisi ohjaajalla kova halu kisata mutta toisaalta halu säästää koiraa on vielä voimakkaampi. Katsotaan nyt kuinka meidän käy, startataanko vielä jossain vai keskitytäänkö suosiolla rally-tokoiluun vaan.

Kisoissa kameran takana heilui Sami Ritoniemi, joka ansaitsee isot kiitokset kivoista kisakuvista, joita laitankin tähän vielä muutamat näytille. Ohjaajan ilmeet hymyilyttävät, mutta eihän me missikisoissa oltukaan...

   

Pohdintoja

Kerta toisensa jälkeen kirjoitan huonolla omalla tunnolla että edellisestä tekstistä on vähän ihan liikaa aikaa. Niinkuin nyt taas. Puolustuksekseni voin sanoa että töissä ja koulussa on ollut niin huikea kiire että harrastukset siihen päälle ja that's it, ei ole mukamas ollut aikaa kirjoittaa. Ja silloin kun olisi ollut, oon koomannut vältellen jotain koulutehtävää. No, se siitä selittelystä.

Kevät alkaa olla käsillä ja jälleen meidän seurassa on aika ilmoittautua kevään kurssien kakkosjaksolle, ja treenata kohti kisakesää. Joka onkin saanut pääni täyttymään kalvavista ajatuksista liittyen siihen kamalaan faktaan että rakas Vinski todella ikääntyy väistämättä. Tällä hetkellä mittarissa on 7,5 vuotta, joka ei tietty ole vielä edes veteraani-ikä, mutta kuitenkin. Etenkin agility laittaa mietityttämään, Vinski kun on siihen hommaan melko suuri koira. Lisäksi sillä kuitenkin on D/D-lonkat, vaikka ne uusintakuvauksissa reilu vuosi sitten olivatkin hyvässä kunnossa ilman rikkoa. Silti. Mistä tietää että on aika jättää se rakas kisakaveri eläkkeelle? Tähän asiaan huomaan nykyisin ajatuksieni karkaavan välillä, ja kai se on hyväkin tehdä vähän ajatustyötä asiaan liittyen.

Vinski on aina ollut ja on edelleen hurjan energinen, vahva, iloinen ja tekee kaiken aina ihan täysillä. Se varmaan juoksisi vaikka yhdellä jalalla tilanteen sattuessa, ja siihen mun pohdintani kiteytyykin. Mä kun toivon että saisin pitää Vinskin mahdollisimman pitkään elämässä iloista ja onnellista koiranelämää, ja jossakin kohtaa päästään siihen ajatukseen että milloin olisi aika jättää aksa nuoremmille hypittäväksi? En tiedä. Alustava suunnitelma meillä on että kesä vielä kisataan ja päivitetään tilannetta sitten syksyllä, ja sillä mennään.

Vielä en ole huomannut että esimerkiksi palautuminen treeneistä olisi hitaampaa tai muita vastaavia ikääntymiskuvioita, mutta jonain päivänä sekin varmasti tulee vastaan. Toistaiseksi ikääntyvä ystäväni on kuitenkin vielä vahva ja tuulennopea, ainostaan  sen kasvot ovat alkaneet saada ikääntyvän herrasmiehen arvokkuutta.